EU:n yleinen tietosuoja-asetus on annettu 27.4.2016.
Sitä ryhdytään soveltamaan jäsenvaltioissa 25.5.2018 alkaen.
Käytännöt tarkentuvat myöhemmin.
Tietosuoja-asetusta sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen henkilötietojen käsittelyyn.
- Henkilötietoja ovat kaikki tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön liittyvät tiedot (esim. nimi, henkilötunnus, kuva, biometrinen tai geneettinen tieto).
- Henkilötietojen käsittelyä ovat kaikki henkilötietoihin kohdistuvat toimet (tiedon elinkaari suunnittelusta hävittämiseen).
- Suostumus henkilötietojen käsittelyyn: Mikä tahansa vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen tahdonilmaus, jolla rekisteröity hyväksyy henkilötietojensa käsittelyn joko antamalla lausumansa tai toteuttamalla selkeästi suostumusta ilmaisevan toimen. Rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa suostumuksensa milloin tahansa.
Tärkeätä:
- Vain kirjaston palvelujen tuottamiseksi tarpeelliset tiedot tallennetaan (tähän sisältyy myös mahdollisuus palauttamattoman tai korvattavan aineiston laskutukseen).
- Asiakkaalla on mahdollisuus tarkistaa hänestä tallennetut tiedot (hakemus lomakkeella), samoin hänellä on oikeus saada selvitys tietojen käsittelystä (milloin ja miksi hänen tietojaan on käsitelty). Selvityspyynnön voi tehdä maksuttomasti kerran vuodessa. Selvityspyyntö tehdään kirjallisesti (henkilötietolaki pykälä 26, asetus artikla 15).
- Asiakkaalla on oikeus tulla unohdetuksi eli pyynnöstä asiakkuus poistetaan, jollei lainsäädäntö muuta määrää (esim. laskutus ja perintä).
- Virheelliset henkilötiedot poistetaan ja korjataan. Sen voi tehdä myös itse kirjautumalla Lumme-verkkokirjastoon kohtaan ”omat tiedot”.
- Kirjaston asiakkuus uudistetaan kolmen vuoden välein. Tämä edellyttää asiakkaalta aktiivista suostumusta.
Lumme-kirjastoissa tämä tarkoittaa:
- Rekisteröitävä todistaa henkilöllisyytensä.
- Henkilötunnusta käytetään vain silloin, kun kirjastokortti tehdään.
- Henkilötunnus ei näy tallentamisen jälkeen eikä sitä voi käyttää lainaamisen välineenä.
- Henkilötunnusta käytetään laskutuksessa ja perinnässä yksilöimisen varmistamiseksi ja sitä voivat käyttää vain siihen nimetyt henkilöt. Henkilötunnuksia säilytetään erillisessä Lumme-kirjastojen sotusiilossa.
- Henkilötiedon elinkaari on
- asiakkaaksi rekisteröityminen
- aktiivinen asiakasaika
- Henkilötietojen säilytysaika Asiakastieto säilyy aktiivisena 10 vuotta. Tämän jälkeen asiakastieto lukittuu, kunnes yhteystietojen ajantasaisuus on tarkistettu. Henkilötietojen poisto tapahtuu rekisteröidyn tai hänen edustajansa pyynnöstä, tai mikäli rekisteröity ei lainaa kirjastokortillaan eikä käytä omatoimikirjastoa viiteen (5) vuoteen. Poisto on mahdollinen, kun sopimussuhteeseen ei liity avoimia saatavia.
- Suostumus rekisteröintiin on täten yksilöity ja yksiselitteinen ja se todennetaan täyttämällä ilmoittautumislomake ja allekirjoittamalla kirjastokortti.
- Asiakas on vastuussa osoitteen, nimen, puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen oikeellisuudesta.
- Huoltaja/takaaja sitoutuu alle 15-vuotiaan lapsen takaajaksi ja pitämään huolta siitä, että huoltajuustiedot ovat ajan tasalla. Huoltajalla on oltava oma kirjastokortti, johon ko. lapsen tiedot liitetään. Lapsen tietoja ei tarvitse enää tarkistaa.
- Kirjastokortti on henkilökohtainen ja sillä lainataan. Myös kirjastokortin viivakoodista tallennetulla kuvalla voi lainata palvelutiskistä.
- Asiakas A voi palauttaa asiakkaan B aineistoa. Automaateilta saa palautuksesta kuitin. Tiskille palautuksen yhteydessä voidaan sanoa jäikö asiakkaalle A lainassa olevaa ainestoa, mutta ei sitä mitä aineisto on, ts. kirjojen nimiä. Eräpäivä sanotaan suullisesti tai kirjoitetaan lapulle.
- Asiakas A voi hakea asiakkaan B varauksia tämän puolesta sekä asiakkaan B – että omalla kirjastokortillaan.
- Asiakas A voi maksaa asiakkaan B maksuja.
- Korvaus aineistosta vastaanotetaan siinä kirjaston toimipisteessä, mihin palautus tehdään.
Lapsiasiakas
- Huoltaja on vastuussa alle 15-v. asiakkaan lainoista.
- Asiakastietoihin merkitty huoltaja voi pyytää nähtäväkseen lapsensa lainat.
- Molemmat vanhemmat voivat uusia lapsensa lainat ja maksaa maksuja, vain
huoltajalle annetaan lainakuitti. - Uusi kortti tehdään hävinneen tilalle huoltajan läsnäollessa tai tämän muutoin todistaessa lapsen henkilöllisyyden esim. puhelimitse.
Tietosuoja-asetus:
Tietosuojavaltuutetun toimisto:
Kirjastokimppa Lumpeen tietosuojaseloste:
Pieksämäen kaupungin tietosuoja rekisterit ja rekisteritietojen tarkastuspyyntölomakeet:
Pieksämäen kirjaston rekisteriselosteet:
Kirjastojärjestelmä, sotusiilo