Taidekatu: Pekka Vuoren lastenkirjakuvittajana kuvitusorginaalinäyttely 2.-31.7. Poleenin kirjaston lasten- ja nuortenosastolla
Pekka Vuoren kiertonäyttely nähtävillä heinäkuussa Poleenin kirjastossa
Kiertonäyttely Alushameita, hajusuolaa ja tonttuja – Pekka Vuori lastenkirjakuvittajana kertoo kuvittaja-kirjailija Pekka Vuoresta ja hänen tuotannostaan. Pekka Vuori on tunnettu kirjojen, kirjankansien sekä lehtien kuvittaja. Hän on kirjoittanut ja kuvittanut 11 lastenkirjaa, joista tunnetuimpia ovat palkitut teokset Kadonneet alushameet sekä Korvatunturi.
Näyttelyssä sukelletaan Pekka Vuoren kuvamaailmaan. Vuori kertoo, kuinka kuvat syntyvät. Mistä syntyy kuvien sadullisuus? Minkälainen on hyvä kirjan kuva? Näyttelyä täydentävät värikkäät ja paljon yksityiskohtia pursuavat kirjojen kuvitusoriginaalit. Tarkemmin syvennytään kolmeen hänen lastenkirjaansa: Kadonneet alushameet (1987, Otava), Hullu hajusuola (1991, Otava) sekä Korvatunturi (1999, Otava).
Alushameita, hajusuolaa ja tonttuja – Pekka Vuori lastenkirjakuvittajana -kiertonäyttelyn kohderyhmänä ovat erityisesti lapset ja nuoret, mutta näyttely soveltuu kaikenikäisille.
Pekka Vuori on tehnyt merkittävän lahjoituksen Suomalaisen kirjan museo Pukstaaville. Kokoelma sisältää runsaasti kirjojen kuvitusten originaaleja sekä muuta kuvitus- ja arkistoaineistoa. Näyttely pohjautuu tähän lahjoitukseen.
Näyttelyn on tuottanut Pukstaavi yhteistyössä Suomen Kirjainstituutin kanssa.