13.1.2022

Pieksämäen kirjastot avoinna henkilörajoituksin 14.1.-27.1.2022

Itä-Suomenaluehallintovirasto on 12.1.2021 tekemällään päätöksellä velvoittanut tartuntatautilain 58 d §:n 1 momentin nojalla 58 d §:n 5 momentissa tarkoitettuja toimijoita järjestämään 3 momentissa tarkoitettujen yleisölle avoimien ja rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön ItäSuomen aluehallintoviraston toimialueen kuntien alueilla siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Määräys on voimassa ajalla 14.1.-27.1.2022. ja on samansisältöinen kuin aiemmin annettu vastaava päätös.

Tiedote – Aluehallintovirasto (avi.fi)

Kokoontumisrajoituksiin liittyvät päätökset tehdään perjantaina

Itä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee myös kokoontumisrajoituksiin liittyvää tartuntatautilain (58 §) mukaista päätöstä. Tällä hetkellä voimassa on 30.12.2021 annettu päätös, jonka mukaan Itä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt alueellaan kaikki yli 50 hengen sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joissa kaikille osallistujille ei ole määritelty omaa istumapaikkaa. Arvion mukaan uusi päätös valmistuu perjantain 14.1.2022 aikana ja siitä tiedotetaan erikseen.

Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös 12.1.2022Tiedosto avautuu uudessa välilehdessä pdf 289kB  (pdf)

Pieksämäen kirjastopalvelut 14.1.-27.1.2022

Poleeni

Henkilörajoitus: Kymmenen (10) henkilöä tilassaan (henkilökuntaa ei lasketa)

Turvaväli vähintään 2 m

Käsien puhdistusmahdollisuus

Käytäthän maskia

Ethän tule oireisena kirjastoon

 

Kirjastossa oman tilan muodostavat:

Lehtilukusali sanomalehdet

Lehtilukusali aikakauslehdet

Aula

Kahvio

Näyttelytila alakerta

Näyttelytila yläkerta

Lasten- ja nuorten osasto alakerta

Aikuisten osasto yläkerta

Kokoustila Uino

Musiikkiopisto

Sali

 

Valvonta: henkilökunta

Muutokset mahdollisia

Uudet ohjeet päivittyvät tarvittaessa tilanteen mukaan: Pieksämäen kaupunginkirjasto (pieksamaki.fi)

 

Pieksämäen kirjastopalvelut 14.1.-27.1.2022

Jäppilä ja Virtasalmi

Henkilörajoitus: Kymmenen (10) henkilöä tilassaan (henkilökuntaa ei lasketa)

Kirjastossa oman tilan muodostavat: Koko kirjasto

Turvaväli vähintään 2 m

Käsien puhdistusmahdollisuus

Käytäthän maskia

Ethän tule oireisena kirjastoon

 

Valvonta: henkilökunta (lähi- ja etävalvonta)

Muutokset mahdollisia

Uudet ohjeet päivittyvät tarvittaessa tilanteen mukaan:

Pieksämäen kaupunginkirjasto (pieksamaki.fi)

 

Pieksämäen kirjastopalvelut 14.1.-27.1.2022

Kirjastoauto

Vaalibussina aluevaalien ennakkoäänestyksessä 12.-18.1.
Ei kirjastopalveluja 12.-18.1. vaalibussissa

 

Henkilörajoitus: Minimissään kahden metrin turvavälin mukaan ja / tai uloslainaus (henkilökuntaa ei lasketa)

Kirjastoauto oma tilansa

Turvaväli vähintään 2 m

Käsien puhdistusmahdollisuus

Käytäthän maskia

Ethän tule oireisena kirjastoon

 

Valvonta: henkilökunta

Muutokset mahdollisia

Uudet ohjeet päivittyvät tarvittaessa tilanteen mukaan:

Pieksämäen kaupunginkirjasto (pieksamaki.fi)