30.3.2020

Lumme-kirjastot noudattavat aluehallintoviraston linjausta eivätkä ota käyttöön esimerkiksi lainakassi- tai noutopalvelua.

Kirjastojen sulkemisen tavoitteena on ehkäistä koronatartuntojen etenemistä

Aluehallintovirasto on linjannut kirjastojen fyysisten palvelujen tarjonnasta poikkeustilan aikana seuraavaa: Kirjastojen sulkemisen tavoitteena on ehkäistä koronatartuntojen etenemistä. THL:n mukaan koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana. Olennainen leviämistä estävä toimenpide on sosiaalisten kontaktien välttäminen.Kirjaston eri palveluja on tarkasteltava ennen kaikkea sekä henkilökunnan että asiakkaiden henkilöturvallisuuden kannalta.

Aluehallintovirasto ei suosittele tässä tilanteessa ottamaan käyttöön sellaisia palveluja, jotka edesauttavat tartuntojen leviämistä.

Kirjastot.fi

Kirjasto palvelee edelleen asiakkaitaan e-aineistoilla. Lumme-kirjastot noudattavat aluehallintoviraston linjausta eivätkä ota käyttöön esimerkiksi lainakassi- tai noutopalvelua. Lumme-kirjastojen henkilökunta selvittää parhaillaan e-aineistojen käytön helpottamista poikkeusolojen aikana.

Tiedotamme asioiden edistymisestä tässä ja kirjastojen kotisivuilla. Myös kirjaston henkilökunta voi tarpeettomasti altistua tartunnalle. Lainattuja kirjoja ei pitäisi palauttaa kuin vasta epidemian jälkeen, jotta henkilökunta ja asiakkaat eivät altistuisi tartunnalle.